perjantai 8. tammikuuta 2016

Palaveri.


Innostuin joulun aikana virkkaamaan näitä lampaita aina vain lisää. Niitä voi sitten asetella hauskasti. 

Erikoista on se, että jokaisen lampaan kohdalla täytyy edelleen miettiä, miten virkkaa. Ohjetta ei ole, joten jokainen on yksilö.



Näissä pussukoissa olen näitä toimittanut lapsille, ja vastaanotto on ollut ihastunut.

Pussukoita on helppo virkata, joten niitä tulee nopeasti ja on kiva  vaihdella langan väriä.



Tässä sitten aivan erilaista puuhastelua. 
Täällä harjumaastossa, jossa asumme, on paljon soikeita kiviä, joten niistä syntyy myös leppäkerttuja maalaamalla.

Annan vähä mallia, miten itse teen.



On oltava tarkkana ja muovikäsineet kädessä, koska on kyse öljymaalista. Puhdistan tarvittaessa liuottimella, jolla myös pesen pensselit. 

Yksi maalausvaihe kestää kuivua n. vuorokauden.



Isoa ja pientä kerttua tulossa.



Tässä keittiön pöydällä lopputulos. 
Nyt kuivuvat, ja sitten....



Voi laittaa koristeeksi etuovelle, jossa toivottavat sisääntulijat tervetulleeksi. 

Muutamia olen jo näistäkin antanut vieraille kotiin vietäviksi, kun ovat näitä ihailleet.



Ensi lumi peitti, mutta en ole ottanut sisään, vaan ne kestävät pakkasiakin, kun ovat kiveä!

Näinä päivinä on ollut pakkasennätyksiä. Pohjoisessa yli neljäkymmentä miinusastetta. Täällä etelässäkin oli viime yönä -27. Ollaan ulkoiltu siitä huolimatta lämpimästi puettuina. 

Hyvää alkanutta vuotta ja paljon iloa kaikille!



2 kommenttia:

  1. Meinasin jo kysyä heti, että onko sinulla ohjetta näihin, mutta teetkin näköjään niin kuin minäkin, ilman ohjeita. Tosi hauskan näköinen lammaskatras, sopisi hyvin joulukoristeeksikin. Aivan ihania ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos, välillä tulee virkkausinnostus yhteen lajiin ja sitten toiseen. Lampaisiin palaan aina, kun ne ovat niin söpöjä minunkin mielestäni, ja valmistuvat nopeasti.

    VastaaPoista