perjantai 29. tammikuuta 2016

Katoavaista kauneutta.


Tänä talvena Suomessa on saatu ihailla lumimaisemia. 
Kun alkutalvi oli leutoa, mustaa ja märkää, niin joulun jälkeen maailma muuttui valkoiseksi.

Tässsä matto / pyykkitelineeni- - - luonnon taidetta. 



Lehdistössä on esitelty parhaita talvivalokuvaotoksia. Sinne asti en ole yltänyt, mutta oma pihapiirini on inspiroinut valokuvaamaan parhaina hetkinä.



Tämän möykyn alta paljastuu pensashanhikki, kun kevät koittaa.



Mansikkalavani, josta poimimme runsaasti herkullisia mansikoita viime kesänä, ja toivottavasti taas ensi kesänä. 
Tähän tulee verkko päälle, varmistukseksi, etteivät mansikat joudu parempiin suihin.



Lahjakirsikkapensaasta saimme ensimmäiset makeat kirsikat viime kesänä. 

Suuri ihme aina kummastuttaa, kun ajattelen tätä talven kylmyyttä ja jään kovettamaa maata, miten luonto herää keväällä eloon ja kukoistukseen, ja sitä voimaa, mikä kätkeytyy pinnan alle. 



Kunnon lumisade, ja sitä seurannut kova pakkanen sai kirpeänä talvipäivänä ihailemaan puita ja kirkasta taivasta.




Tätä kirjoittaessani tämäkin hattu on sulanut vetenä maahan. Muisto vain jäi.



Mattoteline illalla. 
Taiteelliset yksityiskohdat näkyvät paremmin.



Kynttilälyhdyn pintaan on Luoja piirrellyt kuvioita.

Nyt on viikonloppu tulossa ja ulos lähtiessä täytyy olla tarkkana, kun tiedotusvälineissä kerrataan varoituksia liukkaista teistä, kolareista, ja luitansa katkoneista potilaista ensiavussa. Näin se nyt menee. 

 Hyvää viikonloppua kuitenkin! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti