lauantai 19. joulukuuta 2015

Lämmittävää.


Näitä asetelmia teimme yhdessä. Mieheni valoi ne betonista ja minä maalasin kultamaalilla. 
Kynttilän jalat muovasin DAS-massasta.

Raaka-aineina käytimme viime vuodelta jääneitä kappaleita. Nyt innostuin liimaamaan ja ja maalaamaan. 



Olen virkannut lampaita, kun kaipaan jotain hauskaa tekemistä. Tässä taas kaksi uudempaa.



Sitten pikkuiset pussukoihin, joiden virkkaamiseen ei mene kuin parikymmentä minuuttia. Näitä olen antanut lapsille lahjoiksi. 



Tässä ollaan. Virkkasin välillä tummempaa, kun sattui olemaan lankaa. Vaihteeksi pupu, ja toinenkin on tekeillä. Violetti hame, ja tulevalle pupulle samasta väristä housut.



Laitan tähän muutaman kuvan sukista, joita olen neulonut avustuspaketteihin. Näitä eriä on tullut vähän mielialan mukaan, tyyli on eri joka erässä, kuten kuvista näkee.



Omatekoista raitaa, ja monen kokoista sukkaa. 



Näitä raitasukkia olen tehnyt jo valmiiksi väriraitaisista langoista. Se oli helpompaa. 



Välillä kyllästyn sukkien neulomiseen niin perin juurin, että päätän, etten enää koskaan. Silloin virkkaan kaikki jäännöslangat joksikin. 
Tässä hopealangan kanssa joulupalloja. 

Näin on, kunnes taas innostun neulomaan uusia sukkia, kuinkas muuten!

Joulu on ensi viikolla. Lumi tuli ja lumi suli.

Olen kuullut, että joulun Herra Jeesus Kristus syntyi Betlehemissä syksyllä lehtimajajuhlan aikaan, jolloin maisemat ovat olleet suurin piirtein sellaisia, kuin meillä nyt. 

Ruoho vihreää, ja mieheni aikookin "ottaa ruohonleikkurin esiin"!

Hyvää Joulua ja Uutta vuotta!