torstai 16. toukokuuta 2013

Kasvihuoneilmiö.

Äitienpäivä ja juhlahetket viime sunnuntailta lämmittävät vielä mieltä. Nyt ihmeeksemme ilmat ovat lämmenneet ja jopa hellesäitä on luvassa jossain päin Suomea. 

Markku innostui kaivamaan jostain vuosien takaa, varastosta, kasvihuoneemme, se oli osina, pieninä putken pätkinä ja eri muotoisina liittiminä. Ei mitään kokoamisohjeita missään! 
Minun naisen logiikkani kaatu heti alkuun, ja lähdin sisälle puuhastelemaan muita tärkeitä juttuja. 
Mieheni on päättelyn mestari, kuten kai miehet yleensäkin, ja hän jäi kokoamaan kasvihuonetta. 

Katselin ällistyneenä ikkunasta, kun siitä, toden totta, muodostui kehikko, jonka sitten kannoimme paikoilleen.

Huppu päälle ja valmista tuli. 


Olin aloittanut herneen vesojen kasvattamisen olohuoneen ikkunalla. Ne ovat hyvän makuisia sellaisenaan naposteltaviksi tai salaattien ja muiden ruokien lisänä ja koristeena. Keksin tuoda nekin kasvihuoneeseen, jossa on kostea ilma, eikä niitä tarvitse niin usein suihkuttaa. 

Kävin ostamassa pari tomaatin tainta, istutin ne ruukkuihin ja tulostin netistä kasvatusohjeet. 
Jännittää, miten tämä alkaa sujua. Uusi harrastus, pienten alkujen päivä.

Aurinkoista kesää!


3 kommenttia:

  1. Hieno kasvihuone ja varmasti tosi kiva harrastus kasvattaa kukkia ja vihanneksia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, on kiva opetella ja harrastella!

    VastaaPoista
  3. Varmasti on mielenkiintoista kokeilla eri kasveja.
    Laita sitten kuvia kun joku niistä pääsee kasvamisen vauhtiin!

    VastaaPoista