maanantai 8. lokakuuta 2012

Viulua ja hiirijuttua

Ihmiselle tulee vuosien karttuessa mieleen menneitä ihania juttuja. Niinpä olen yhä useammin kaivanut viuluni esiin, ja alkanut soitella ja treenata taitojani. Nuorempana soittelin enemmän, kunnes piano vei mennessään.

Isäni oli rakennellut viuluja nuorena, mutta niistä ei ollut hänelle itselleen jäänyt yhtään, joten hän vanhana miehenä alkoi rakennella viuluja, taisi tehdä neljä, joista yksi on minulla. Sekin soi kauniisti. Pitkän soittamattoman jakson aikana, säilytyksessä, siihen oli tullut pari halkeamaa, joita joku vihtiläinen korjaajaharrastelija välillä liimasi, mutta huonosti. Halkeamat etenivät. Nyt sain sen asiantuntijan korjattavaksi Helsinkiin. Saan hakea sen kuukauden päästä. Nyt sain siskoltani lainaksi viulun, joten soitto jatkuu.

 Matkalla Espoossa hämmästyimme voimakkaan sinistä taivasta. Sen väri ei ihan yhtä voimakkaana näy tässä kuvassa. Syksyn värit ovat lumoavia. Olen sen kerta toisensa jälkeen saanut todeta.


Meillä on taloyhtiössä menossa hiirijahti. Meillä ei ole niitä otuksia näkynyt, vaikka ne vaivaavat joitakin asukkaita. 
Nämä hiiret ovat onnekkaita, kun saavat olla hyvässä perheessä, joka lisääntyy iloisista yksilöistä.


Annoin ensiksi tekemäni kissan pyynnöstä hyvään perheeseen, ja tämä valkosävyinen on tehty sen tilalle, ja kuten on tapanani, teen kaverin, niin on rattoisampaa, siitä syystä siis syntyi tämä harmaa veitikka. Harrastuksia mielen iloksi siis onneksi riittää, kun välillä tuntuu, että elämä menee liian yksitotiseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti