torstai 25. lokakuuta 2012

Neljä pientä elefanttia.

Olen viettänyt hauskoja hetkiä.
Istahtaessani  kesken tavallisten arkipuuhieni, tai illalla katsoessamme kanava TV7:n hyviä ohjelmia, virkkaamaan,  syntyy jotain kivaa, tällä kertaa pikkuotus,  elefantti. Se on syntynyt omien aivojen ja käden yhteistyönä. Muotoa virkkaukseen tulee työn  edetessä.  Isäelefantti, äitielefantti, ja kas vain, tietysti lapset! Katsoin googlen kuvahausta yhden ainoan asian: elefantin korvat. Yritin hahmottaa, millaiset ne ovat. Huomasin, että kullakin on erilaiset korvat. Yhtenäisyyttä korvien muodossa en löytänyt eri elefanteilta. Siispä näilläkin on kullakin ”omat korvat”.  
Se täytyy tässä välissä todeta, että en tosiaankaan virkkaa päätyökseni, vaikka siltä tuntuu. On aina etsittävä pieni väli, että voi ottaa käsityön käteen kaiken muun touhuilun keskellä.


Elefantti on sosiaalinen eläin, sitä olen usein ihaillut luontofilmejä katsoessa. Kuinka ne huolehtivat laumassa pikkuisistaan, kun nämä kulkevat pitkiä matkoja vaikeissa maastoissa ja autiomaissa. Pikkuinen kulkee ajoittain suorastaan aikuisen alla turvassa. 
Kun elefantti kuolee, lajitoverit tulevat, ja pitkiäkin aikoja valvovat ruumiin äärellä. 



Tämä elefanttipopulaation sosiaalisuus puhuttelee aina, ja toivoisi, että se olisi pienenä esimerkkinä meille suomalaisille,  yhteisönä ja kansana.
Välittäminen, toisista huolehtiminen, ei vain omaisista, vaan vaikkapa vastaantulevasta naapurista ja puolitutusta, tervehtimällä, katsomalla silmiin, hymyilemällä, kyselemällä kuulumisia. Se voisi olla ihan uuden kulttuurin omaksumista, ja laajalle levitessään se voisi vaikka parantaa tätä pahoinvoivaa kansaa, ja se voisi  alkaa minusta.   



Tässä kaikki virkkaukset tältä kesältä ja syksyltä. Paitsi että kuvasta puuttuu yksi kissa, kilpikonna ja kaksi hiirtä. Ne olen antanut pois, kun pyydettiin, en olisi kyllä oikein raaskinut, mutta ajattelin, että teen tilalle. Kuitenkin pelkään, että niillä on uusissa perheissä ikävä tänne muitten pariin. Pitää pyytää joskus käymään, vaikka se kyllä voisi jopa lisätä niiden ikävää, kun näkee välillä.


Olen sanonut syksystä, että se on luovuuteni parasta aikaa. Tämäkään syksy ei pettänyt. En tiedä miten sen voi selittää, mutta kun syksy tulee, alkaa joku luovuuden lähde pulppuilla sisälläni, ja silloin syntyy uutta…..
Kiitos kun jaksoit katsoa, ja välitetään toisistamme!
-Airi-




4 kommenttia:

  1. Voi, kun ihania nuo elefantit! ja kirjoitit muutenkin tärkeistä asioista :) Syksy ei kyllä pettänyt minuakaan luovuuden osalta. Ja nyt, kun maahan leijailee lumihiultaleita, niin jouluisien käsitöidenkin tekeminen tuntuu nostavan kokoajan enemmän päätään :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, katsoin sinun blogistasi, miten tonttulakkimyynnin kävi! Kyllä Marialla olisi paljon tekemistä. Samoin teillä, kun joulu lähestyy. Voimia vain ja kaikkea kivaa!

    VastaaPoista
  3. Nyt ehdin tänne katselemaan, kun me touhuilemme niin paljon. Airi, sun pitäis saada iso kivinavetta, johon voisit pystyttää jatkuvan taidenäyttelyn. Sitä minunkin on tehnyt mieli. Saisi itse käydä siellä nauttimasta elämästä, todellisesta elämästä. Ei niitä omia tkekmisiään saisi antaa pois, paitsi, jos tekee usean juuri samanlaisen ja rupeaa lopuksi oksettamaan ja on pakko päästä eroon jostakin, niinkuin minä pääsin eroon lenkkikaulahuiveista, kunt uli Venäjän keräys. Niitä oli iso kasa viime talvelta, kun ei tuo markkinointipuoli ole hallinnassa itsellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja nautintoja ja ongelmia! Mulla on niin, että kun jo aloittaessani päätän, että tämä on jollekin, silloin pystyn luovuttamaan, mutta täytyy keräillä vain tietty "porukka kutakin lajia ja pitää vain ne itsellä. Just äsken tuli itsekseni mieleen, että joskus voisi pitää näyttelyn. Meiltä ei markkinointi suju, me ollaan tultu isään! Hänhän ei ottanut keltään mistään maksua, vaikka mitä taidokasta teki ihmisille.

      Poista