torstai 6. joulukuuta 2012

Enkelitarina

Joulu lähestyy, teki mieli virkata jotain erilaista. Olen tehnyt tanssityttöjä kaikkien pikkueläinten jälkeen. Alla prosessi keskeneräisestä enkelistä valmiiksi ja vähän muuta.


Tukka on vähän ongelma tällaisen 7 cm korkean enkelin päähän. Ratkaisin sen näin.


Nyt olen vähän villin näköinen otus. Hahmossani on kuitenkin jotain enkelimäistä.


Tukka on jo muotoutumassa, mutta monta vääntöä on vielä edessä.


Sain silmät ja suun, vähän pelkistetyt.


Valmiina, vähän kultapantaa hiuksiin ja kultalankaa pitämäään hiuksia kurissa. 
Tonttu valmistui muutamaa päivää aikaisemmin. Nyt odotetaan joulua yhdessä.


Kaiken päätteeksi. Minulla ja Markulla on 7.12.-12   kymmenes hääpäivä. Siis onnellinen nuoripari.
Hyvää joulun odotusta kaikille!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Lankaleikkejä ja virkkausta.


Olin parin viikon aikana, neljänä päivänä, 10 kuukauden ikäisen tytön seurana, kun vanhemmilla oli menoa. Aivan ihana pikkuinen, niin seurallinen, että jo virkkauskin vähän aiheutti ongelmaa. Kun hän oli syventynyt leikkeihinsä, ja huomasi, että virkkaan, alkoivat lankakeräni kiinnostaa. 
Annoin hänelle aina sen värisen kerän, josta olin juuri virkannut ja siirtynyt seuraavaan. Sitten alkoi mielenkiintoinen puuhastelu. Hän alkoi purkaa kerää ja kietoa lankaa ympärilleen. Välillä hän kulki ja konttasi ympäriinsä lanka sekoitettuna ympärille ja kerä seurasi perässä. Se oli niin huvittavaa katseltavaa ja aika kului molemmilla. Seuraava väri ja taas sama juttu. Otin edellisen aina pois, selvittelin sen, ja virkkasin  lisää. 

Teen tämännäköistä virkkausta niin kauan, kuin huvittaa ja ehkä siitä jonkin kokoinen peitto tulee, vaikka nukenvaunuihin tai johonkin. 
Mukava ottaa jotain näpertämistä käsiinsä, kun istahtaa paikalleen.



Näitä tanssijatyttöjä teen sitä mukaa kun inspiraatiota riittää. Vaalean ruskea
tukkalanka loppui, ja ostin tumman ruskeaa kalastajalankaa ison kerän. Ainakin riittää. Huomaan vain, että nuken koko alkoi hiljalleen kasvaa, näistä kahdesta tummatukkaisesta tuli isompia. Täytyy tietoisesti pienentää, koska pidän enemmän pienistä.

Elämässä on nyt tapahtunut niin paljon, että luova hiljaiselo on hetkeksi häiriintynyt. Kunhan elämä tasaantuu taas, niin uskon luovuuden puhkeavan uudelleen. Sitten alan taas maalata pikkutauluja, kun kehyksiä on vielä muutama odottamassa. Onhan luonnossakin välillä hiljaisia aikoja, talvi, kunnes taas kevät tuo kaiken uuden ihanan pursuavalla voimalla esiin. 

Täällä Etelä-Suomessa oli kova lumimyrsky. Lunta on paljon ja pakkasta ennustettu. Oikea talvi näyttää olevan edessä!


tiistai 13. marraskuuta 2012

Talvitanssi

Virkkaus jatkuu, aiheet muuttuvat.
Nyt alkoi nukkejakso. Ainakin muutamia tällaisia tanssijoita aion tehdä muun virkkauksen ohessa.

Tämä ja edellinen kuva on ensilumien aikaan (sulivat jo), Myllykoskelta siskon mökiltä, lampi oli jäässä. Tanssijaa oli vaikea saada pysymään paikoillaan, kuten tanssijoita yleensä. Kamera oli toisessa kädessä ja nukke langan päässä toisessa.

Tein viime viikonloppuna tanssijalle parin. Eihän yksin ole hyvä olla, se on yleensä näissä periaatteenani. Hain tänään Helsingistä huollosta/korjauksesta isäni rakentaman viulun. Oli korjattu ja soi ihanasti. Soitan päivittäin, ja aina vain mukavammalta tuntuu soittaa. Tässä näkyy samalla mittasuhteet--virkkausten koko.

Täytyy tehdä muutakin aina välitöinä. Tässä jatkoa edellisen blogin mummoneliöille. Yksi pala puuttuu takakulmasta, siksi piti kääntää. 
Virkkaus virkistää paljon synkkiä syystalven päiviä, kun ei ole vielä pysyvää luntakaan. Olen siitä syystä käyttänyt myös iloisia värejä. 
Ehdin silti lukea ja ulkoilla. Kaikkea tasapuolisesti, ja kun vielä oppisi ajattelemaan paljon myönteisiä ajatuksia.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Ensimmäiset mummoneliöt.

Tässä ensimmäiset koskaan tekemäni mummoneliöt, oikeasti. Olen tehnyt neliöitä joskus, mutta ne olivat sellaisia - ei oikeita mummoneliöitä. Toivottavasti tämä alkaa sujua. Olen virkannut kyllä pikkueläimiä, kuten monessa blogissani näkyy.  Olen ymmärtänyt, että neliöistä voi tehdä kaikenlaisia peittoja, joihin voi kääriytyä. Vauvan, nuken ja aikuisen peittoja. Tyynynpäällisiäkin voi tehdä, ja mitä vain. 


Sain yhden projektin valmiiksi viime viikon lopulla, hiiripoikueelle vanhemmat, äidin ja isän. Näin päin se kävi tällä kertaa. Ensin lapset ja sitten äiti ja isä!

Tässä pikku perhe. Lopullinen lapsiluku tässä perheessä on kahdeksan. (Annoin hyvään perheeseen kolme hiirtä viime viikolla).
Näitä oli kiva tehdä, mutta pidän nyt taukoa tästä lajista.

Kiva viikko edessä, toivotaan niin!

torstai 25. lokakuuta 2012

Neljä pientä elefanttia.

Olen viettänyt hauskoja hetkiä.
Istahtaessani  kesken tavallisten arkipuuhieni, tai illalla katsoessamme kanava TV7:n hyviä ohjelmia, virkkaamaan,  syntyy jotain kivaa, tällä kertaa pikkuotus,  elefantti. Se on syntynyt omien aivojen ja käden yhteistyönä. Muotoa virkkaukseen tulee työn  edetessä.  Isäelefantti, äitielefantti, ja kas vain, tietysti lapset! Katsoin googlen kuvahausta yhden ainoan asian: elefantin korvat. Yritin hahmottaa, millaiset ne ovat. Huomasin, että kullakin on erilaiset korvat. Yhtenäisyyttä korvien muodossa en löytänyt eri elefanteilta. Siispä näilläkin on kullakin ”omat korvat”.  
Se täytyy tässä välissä todeta, että en tosiaankaan virkkaa päätyökseni, vaikka siltä tuntuu. On aina etsittävä pieni väli, että voi ottaa käsityön käteen kaiken muun touhuilun keskellä.


Elefantti on sosiaalinen eläin, sitä olen usein ihaillut luontofilmejä katsoessa. Kuinka ne huolehtivat laumassa pikkuisistaan, kun nämä kulkevat pitkiä matkoja vaikeissa maastoissa ja autiomaissa. Pikkuinen kulkee ajoittain suorastaan aikuisen alla turvassa. 
Kun elefantti kuolee, lajitoverit tulevat, ja pitkiäkin aikoja valvovat ruumiin äärellä. 



Tämä elefanttipopulaation sosiaalisuus puhuttelee aina, ja toivoisi, että se olisi pienenä esimerkkinä meille suomalaisille,  yhteisönä ja kansana.
Välittäminen, toisista huolehtiminen, ei vain omaisista, vaan vaikkapa vastaantulevasta naapurista ja puolitutusta, tervehtimällä, katsomalla silmiin, hymyilemällä, kyselemällä kuulumisia. Se voisi olla ihan uuden kulttuurin omaksumista, ja laajalle levitessään se voisi vaikka parantaa tätä pahoinvoivaa kansaa, ja se voisi  alkaa minusta.   



Tässä kaikki virkkaukset tältä kesältä ja syksyltä. Paitsi että kuvasta puuttuu yksi kissa, kilpikonna ja kaksi hiirtä. Ne olen antanut pois, kun pyydettiin, en olisi kyllä oikein raaskinut, mutta ajattelin, että teen tilalle. Kuitenkin pelkään, että niillä on uusissa perheissä ikävä tänne muitten pariin. Pitää pyytää joskus käymään, vaikka se kyllä voisi jopa lisätä niiden ikävää, kun näkee välillä.


Olen sanonut syksystä, että se on luovuuteni parasta aikaa. Tämäkään syksy ei pettänyt. En tiedä miten sen voi selittää, mutta kun syksy tulee, alkaa joku luovuuden lähde pulppuilla sisälläni, ja silloin syntyy uutta…..
Kiitos kun jaksoit katsoa, ja välitetään toisistamme!
-Airi-




perjantai 12. lokakuuta 2012

Vaiheita ja valmista

Kesä on mielessä ja kuvina, vaikka syksy on parhaillaan kääntymässä talveksi. Räntää ja lunta luvataan jo säätiedotuksissa. Ystäväni pyysi minua tekemään alla olevasta tekstistä huoneentaulun. Tekemisen vaiheet on joskus kiva kuvata.

Vaihe 1. Teksti on paras tehdä ensin, mahdollisten kirjainvirheiden takia, silloin ei koko maalausta tarvitse tehdä uusiksi. 

Vaihe 2. Mieheni kaipasi tähän "valmiiseen" jotain lisää, joten tein pientä somistusta  tekstin ympärille, seuraavassa kuvassa.

Vaihe 3. Valmista tuli. En tiedä vielä huoliiko tilaaja, kun ei ole vielä nähnyt. Jos ei, niin pidämme itse.


Tässä näkyy, että kuvioihin on ilmaantunut "isäkissa" kokoharmaa yksilö. Saman harmaa kissa oli meillä lapsuuskodissa aikoinaan. 
Aloin virkata myös tähteistä joulupalloja. Puolivalmis pallo odottaa tekijäänsä. 
Puolivalmiina oleminen on mietityttänyt, ja mieleeni välähti psalmin jae: Herra, vie minun asiani päätökseen, Herra, sinun armosi pysyy iankaikkisesti, älä jätä kesken kättesi työtä. Siihen voi luottaa, että Hän pitää meistä huolen, ja vie meissä työnsä päätökseen!


Tässä   vielä kuva lopullisesta hiiriperheestä. Täydet 10. Siihen on hyvä päättää, kunnes......taas....ehkä...... joskus lisää.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Viulua ja hiirijuttua

Ihmiselle tulee vuosien karttuessa mieleen menneitä ihania juttuja. Niinpä olen yhä useammin kaivanut viuluni esiin, ja alkanut soitella ja treenata taitojani. Nuorempana soittelin enemmän, kunnes piano vei mennessään.

Isäni oli rakennellut viuluja nuorena, mutta niistä ei ollut hänelle itselleen jäänyt yhtään, joten hän vanhana miehenä alkoi rakennella viuluja, taisi tehdä neljä, joista yksi on minulla. Sekin soi kauniisti. Pitkän soittamattoman jakson aikana, säilytyksessä, siihen oli tullut pari halkeamaa, joita joku vihtiläinen korjaajaharrastelija välillä liimasi, mutta huonosti. Halkeamat etenivät. Nyt sain sen asiantuntijan korjattavaksi Helsinkiin. Saan hakea sen kuukauden päästä. Nyt sain siskoltani lainaksi viulun, joten soitto jatkuu.

 Matkalla Espoossa hämmästyimme voimakkaan sinistä taivasta. Sen väri ei ihan yhtä voimakkaana näy tässä kuvassa. Syksyn värit ovat lumoavia. Olen sen kerta toisensa jälkeen saanut todeta.


Meillä on taloyhtiössä menossa hiirijahti. Meillä ei ole niitä otuksia näkynyt, vaikka ne vaivaavat joitakin asukkaita. 
Nämä hiiret ovat onnekkaita, kun saavat olla hyvässä perheessä, joka lisääntyy iloisista yksilöistä.


Annoin ensiksi tekemäni kissan pyynnöstä hyvään perheeseen, ja tämä valkosävyinen on tehty sen tilalle, ja kuten on tapanani, teen kaverin, niin on rattoisampaa, siitä syystä siis syntyi tämä harmaa veitikka. Harrastuksia mielen iloksi siis onneksi riittää, kun välillä tuntuu, että elämä menee liian yksitotiseksi.


maanantai 24. syyskuuta 2012

Neuleita sateen säestyksellä.





Lähdimme viettämään pidennettyä viikonloppua Keuruulle. Tiesimme kyllä, että sateita olisi luvassa, mutta katko normaaliin arkirutiiniin olisi ihana, vaikka sataisikin.



Otin mukaani keskeneräisiä neuleita. Olin hiiriperheen virkkaamisen välillä jo luvannut tehdä vaihteeksi avustussukkia ja lapasia. Näinkin vaihtelu virkistäisi ja tulisi huvia ja hyötyä. 



Maisemat olivat synkkiä välillä. Väliin taas aurinko paistoi. Siis epävakaista. Lähdimme toisena päivänä puolukoita poimimaan. Tavoitteena olisi yksi ämpärillinen, se riittäisi meille talveksi. Onneksi otimme autoon sadevaatteet, koska saimme siellä raekuuron niskaamme! Saimme marjamme, ja asuntovaunuun lämmittelemään.


Illalla alkoi sää seljetä, ja lähdimme rentouttavalle lenkille, maisemaa ja pilviä ihailemaan ja sen jälkeen saunaan. 


Asuntovaunun ikkunasta, illalla ulos katsoessa sää oli jo seestynyt.



Saunan jälkeen meillä on tapana siellä istua katselemaan netti-tv:tä, Yleensä kristillistä TV7-kanavaa. Siinä samalla, ja myös automatkoilla neulon ajankuluksi jotain. Tällä matkalla valmistui sitten pari sukkaparia. Vielä olisi sinisävyistä lankaa odottamassa pieniä palelevia jalkoja varten.

Nyt on maanantai-aamu. Puolukat soseutin jo illalla pakastimeen. Nyt on aika säilöä omenia, joita saimme eilen. Niin on talvea varten taas maukkautta ja vähän vitamiinejakin nautittavaksi.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Hiiriperhe lisääntyy



Tämänhetkinen perhekoko.

Lupasin jo välillä, että alan tehdä lapasia ja sukkia avustuspaketteihin, mutta lastentarhanopettajaystäväni pyysi minulta kahta hiirtä nyt alkuun, lasten lauluhetkien havaintovälineeksi. (Oli tykätty kovasti). Tietysti virkkasin tilalle uudet, enkä oikein osaa lopettaa, vaan lisää tulee. Alkuperäistä kahta en raaskinut antaa. 
Ensimmäiseksi virkkaamani kissan annoin myös pyynnöstä hyvään kotiin, Eilalle, lastenlasten iloksi. Vähän ikävä on ollut. Kilpikonna lähti Suvin mukaan, kun hän ihastui siihen.

Tämä lady on ensimmäinen.

Eilen illalla sitten päätin, että yritän jakaa tämän tekemisen niin, että teen vähän vuorotellen näitä, ja jotain muutakin näpertämistä tarpeen mukaan. Sukissa tykkään neuloa raitaa, se on tavaramerkkini.



Syksy on tätä. Nämä omenat ovat oikeasti yhden oksan päässä koko nippu!
Meillä ollaan syöty omenaa kaikissa muodoissa ja pakkaseen riittää myös. 
Ollaan saatu niitä Markun kotitalolta Nurmijärveltä.

Värit ovat huikeita, varsinkin auringon paistaessa. Kuva tietenkin vähän latistaa värejä. On ilo liikkua luonnossa. Tämä eiliseltä lenkiltä. 
Olin sunnuntain musiikkivastuussa Kotikirkossa, kuten yleensä kerran kuukaudessa. Se on ihanaa, mutta ehkä vähän stressaavaa. Sitten kävellään iltaisin pitkiäkin lenkkejä rentoutuen ja maisemia ihaillen. 


Näin taidokkaita ovat pikku ystävämme muurahaiset. Ovat olleet ahkeria.


Pihlajanmarjoja on myös uskomattoman paljon. 


Ja tämä, niin kaunis, mutta niin myrrrkyllinen.

Nyt on sitten seuraavaksi puolukkaretken aika. Sen teemme Keski-Suomen maisemiin ensi viikon loppupuolella. Samaan paikkaan, mistä poimimme viime vuoden puolukat. Metsäretkiä on siis tiedossa. Huvia ja hyötyä.



sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Remonttia ja ruusuja

Olemme tehneet eteisremonttia viime viikot. Entinen oli niin tukkoinen ja epäkäytännöllinen. Tämän talon alkuperäinen versio. 
Olimme kyllästyneitä siihen jo kauan. 
Nyt tuli aika toteuttaa uusimissuunnitelma.
Eläminen on ollut melkoista etsiskelemistä, kun tavarat ja vaatteet ovat olleet väliaikaisissa paikoissa. Jokainen sen tietää oltuaan samassa tilanteessa. Työn valmistuttua on uudellen sopeutumisen aika.

Markku teki mittavan työn purkaessaan vanhat rakennelmat pois. Tässä uuden eteisen alkua. 
Perällä näkyy vanhaa väli-ikkunaa. Vähän suttuisen näköinen, jonkun edellisen asukkaan valkoisella maalaama kuviolakkapinta. Se piti poistaa. Yritin melkoisia myrkkyjä maaliliikkeen neuvosta. Ei lähtenyt millään. Lopuksi välähti: kynsilakanpoistoaine! Sillä lähti kankaalla pyyhkimällä ihan puhtaaksi. Sitä vain kului melkein 150 ml pullollinen. 
Sitten maalasin takaseinän uudelle kaapistolle. Markku oli sen valmistellut ja tasoitellut edellisenä iltana. Sitten eteisen muut seinät vaalean siniseen vivahtavalla maalilla. Se sopi kaapiston siniharmaaseen väriin. Yhdessä koottiin kaapisto isoine peili-liukuovineen. Huh huh.


Haluttiin pientä piristystä ja "katseenvangitsijaa". Siitä kehittyi ruusuköynnöskuviot ikkunaan.


Kontaktimuovista vapaalla kädellä leikaten.

Valkoisesta ruusun terälehdet, yksi kerrallaan, keskikohdasta aloittaen. Jokainen ruusu on erilainen. 
Olen harrastanut tätä taiteenlajia paljon, pyynnöstä, yleisiin tiloihin, esim. silloiseen työpaikkaani Jorvin sairaalan leikkaussalin heräämöön. Myös röntgeniin auringonkukkia, ym. tilataidetta. Lisäksi näyttelykulisseiksi Bulgarian lähetystyölle punaista ruusuköynnöstä muuriaidan päällä. Nyt tein siis valkoista. Pääteltiin, että siihen väriin ei niinkään kyllästyisi

Tässä uusi eteinen suurin piirtein valmiina. Vielä lampunvarjostimet joutuu uusimaan. Oikeanpuoleiseen seinään (tässä peilikuvana) palapeilin tilalle ripustimme itse maalaamani "Kedon kukat"-akvarellin.